lauantai 26. marraskuuta 2011

Tämän hetken projektit

 Ihanaa, pitkästä aikaa on valoisaa silloin kun olen hereillä / kotona :)
Valo täytyi heti hyödyntää ja ottaa kuva tällä hetkellä tehtävistä projekteista, ja niitähän riittää :)
 Tilkkutöitä: ylempänä nyt ommeltavana oleva ja alempana kankaat mitkä odottavat vielä paloittelua.


 Tuubihuivi, joka valmistui varhain tänä aamuna. Odottelee viimeistelyä. Tehty samasta langasta kuin pipo. Ja tulee samalle käyttäjällekin.

Toinen huivi. Kohta pari kerää lankaa neulottuna, kaksi vielä odottelee. Ajattelin neuloa tästä niin ison kuin vain lankaa riittää :). Lanka on ihanan pehmeää, mutta toisaalta niin pehmeää että sitä neuloessa tuntuu jotenkin että olisi sormet puutuneet kun lankaa ei meinaa tunteakaan. Kummallista. 
Lanka on Debbie Blissin Andes. Huivin malli Winter Sparkles Shawl.

 Viikko sitten Tampereen messuilta lähti mukaan tämmöisiä. 
Tuo punainen lanka on juuri niin silmiä häikäisevän kirkkaan värinen kuin tuossa kuvassakin, joten ajattelin että se on sopiva lapaslanka tänne pimeyteen. (Itsehän tottakai kuvittelen että lanka loistaa pimeässä :)
Lisäksi pitäisi pikkuhiljaa aloitella ristipistoa. Pieni orava on tulossa mummolle joululahjaksi ja äitille pitää myös tehdä sama kurre ettei sen tarvitse kateellisena katsella mummon oravaa.

2 kommenttia:

  1. Ihana punainen pilkkukangas!!! Ja violetista huivista tulee TOSI komea. Hyvä sie :)

    VastaaPoista
  2. Pakko tunnustaa että tuo punainen pilkkukangas on oikeasti erittäin oranssi pilkkukangas...
    Kyllä se huivi on erittäin pehmeä ja muhkean näköinen jo nyt, toivottavasti se näyttää sitten hyvältä myös pitäjän kaulassa. Yritän tehdä siitä niin ison että se suojaisi myös pitäjän rintavarustusta, pikkuisen olisi ikävä syödä kylmää maitoa... :)
    (niin ja siis pakko vielä sanoa että se ei sitten ole tulossa itselle, ettet yritä vetää mitään johtopäätöksiä.)

    VastaaPoista